Peaks and valleys



Sunnuntaina Madison Square Gardenissa nähtiin todellinen show NBA-koriksen muodossa. New York Knicks kohtasi Indiana Pacersin ja tarjosi kotiyleisölleen kunnon ilotulituksen voittaen 131-89. Tapahtuma oli amerikkalaista viihdettä parhaimmillaan, nukahtamisen vaaraa matsin aikana ei todellakaan ollut ja tunnelma veti mukaansa viileämmänkin katsojan. Mahtavaa menoa, kuvamatskua ohessa:Maanantai olikin sitten matkapäivä New Yorkista Washington DC:hen. Budjettisyistä päädyimme matkustamaan välimatkan bussilla, mikä osoittautui toimivaksi joskin puuduttavaksi vaihtoehdoksi. Matka kesti viitisen tuntia, melko yksitoikkoista matkantekoa interstatea pitkin. Perillä DC:ssä odottikin sitten yllätys: olimme varanneet hostellin, jota ei todellisuudessa ollut olemassakaan. Kyseessä oli siis kunnon vanhan ajan vedätys.Saimme varattua majoituksen toisesta yösijasta, jonne päästyämme selvisi että molemmille ei olekaan tilaa. Onneksi kyseinen hostellinpitäjä buukkasi meidät kolmanteen majapaikkaan, joten lopulta saimme katon pään päälle yöksi. Rankan matkapäivän päälle ei olisi moista urheilua kaivannut, mutta löytämämme majoitus oli loppujen lopuksi kaikin puolin asiallinen ja lähellä Washingtonin nähtävyyksiä ja museoita. Ensimmäinen kokonainen päivä DC:ssä kuluikin sitten monumentteja kierrellen, seuraavassa parhaita paloja turneelta.Valkoisen talon kaltereiden väärällä puolellaWashington monumentLincoln memorialCapitol HillHuomenna on edessä taas reissupäivä, siirrymme bussilla Philadelphiaan. Ohjelmassa on NHL-matsi Flyers-Maple Leafs. Loppuviikon vietämme sitten jälleen New Yorkissa ennen siirtymistä vaihtokohteisiimme.Palaamisiin,-JoSe





خامس رواية في المدونة حياتي فداكرومانسيةمن هنامتنسوش تطمنوني






Chegou Vexame no Exame !!! que demais e eu não vou falar as fantasias(de insetos). quem quer ter agora fantatasias de insetos vão lá!!! e pinguinem tá ... ... quem fala é o novo postador! 





, ,


, , , , =======================,,






situação vexatória?Eu já passei por várias!Tem as clássicas do tipo dar tchau feito um idiota pra alguém na rua pensando que é um amigo e não fim das contas não é ou aquela musiquinha fatídica depois de cantar Parabéns a Você.E tem as realmente cabeludas, aquelas em que você está desabafando sobre uma determinada pessoa e a infeliz brota da terra ao seu lado.Pensando nisso, aqui vão algumas dicas incríveis ...






そぅです濡らしてしまいました。






Em boa fase,Willian, que poderá ser ular na decisão, treinou muitos chutes a gol nesta ta-feiraSe Corinthians e Santos saíram sem gols da primeira final do Campeonato Paulista, a equipe paulistana pretende mudar esse panorama para a decisão deste domingo, na Vila Belmiro, que decidirá o título estadual. Nesta ta-feira, a equipe do técnico Tite trabalhou finalizações no CT Joaquim Grava, em uma fria tarde do outono paulistano.O treinador não trabalhou questões táticas, o que permitiu à imprensa ...





Trocie z Parsęty >>

友情 >>

voce já fez um barulho na cadeira parecendo um puum e depois continuou fazendo para perceberem que não é o que pensaram? AOUIHDIUASDHIUADHAIUSDHASIU >>

wtorkowy jam session >>

Comprensió lectora >>

Alone >>